Jälkeenpäin

Haavat kirvellen
istun meren rannalla
yksin ja katselen.
Nyt ymmärrän paremmin
kivuliasta kulkuamme:
vasta tyynen tultua
erottuvat karikot

Emme me koskaan
tyyntä toivoneet.
Tuulta me toivoimme
ja mustat liput 
tuulessa liehumaan

Kirvelkää, silmäkulmat!

Ei löydy minusta silti
ankkuripaikkaa
katumukselle.

Tommy Tabermann

Tänään on  maanantai marraskuun 16 päivä 2015

Minä lopetin varsinaisesti laskemasta päiviä sen jälkeen kun lakkasin pitämästä sormusta.Rouvasta tuli yksi  numero tilastoissa ja  yksi nimi muiden joukossa käräjäoikeudelle jätetyn avioerohakemukseni myötä.

Päivä yksi oli se, jona päätin jättää avioerohakemuksen miehestäni.

Päivä numero kolme jätin asuntohakemuksen kunnan vuokra-asuntoon.Peruutin syysloma-matkan kaukomaille.Se oli syntymäpäivälahja yllätys miehelleni.

Päivä numero neljä jätin käräjäoikeudelle avioerohakemukseni maistraatin kautta.Muistaakseni.Kaikki oli kuin sumua.Minä toimin lähes maanisesti.

Päivä numero viisi sain avaimet uuteen asuntoon.Varasin muuttoauton ja kantajat päiväksi numero kahdeksan.

Päivät 6 ja 7 olin enemmän lamaantunut ja tein pitkää päivää työssä,työmatkaa ajoineen noin sata kilometriä ees taas.

Hoidin hulluna asioita.Jaksoin ajatella pakkaamista päivänä 7.Tajusin jotenkuten että seuraavana aamuna nro. 8 kello kahdeksan ventovieraat tulevat ja kantavat pois yhteisestä asunnostamme huonekalujen lisäksi myös sen mitä et voi mitata aineellisesti, etkä merkitystä mitata rahassa.Yhteiset haaveet,tulevaisuuden,kaiken sen mitä rakensit yhdessä toisen kanssa vuosikausia ja uskoit  tai uskottelit itsellesi olevasi yhdessä vielä kun olette vanhoja.Nythän olemme molemmat 40 +.

On vaikeaa sanoa näiden muiden päivien välillä,mitä on tapahtunut milloinkin.

Minä käyn töissä.Työni on haastavaa,mielenkiintoista ja tällähetkellä henkireikäni.

Sanoin samaa lääkärilleni,jolta hain apua nukahtamisongelmaani.Sen vielä kestää että olet henkisesti ja fyysisesti aivan loppuun kaluttu luu, mutta jos et edes yöllä saa lepoa, alkaa ajatukset kiertää loputonta ja turhaa kehää, tuloksettomia kehäpäätelmiä ja jossittelua.Onko tämä sittenkään oikea päätös? Olenko nyt ihan varma.

Olen nukkunut täydet yöunet ilman jatkuvia heräämisiä päivästä nro. 52.

Jotain minusta itsestäni: Rakastan värejä.Värejä eri vuodenaikoina.Värejä tunteiden kirjossa avioeronkeskellä.

Tänään sain  viimein purettua muuttokuorman peräkärrystä.Katsoin työhuoneeni ikkunasta kun puolenpäivän aikaan alkoi sataa raskaita,pehmeitä,kosteita lumihiutaleita.Ensilumi tuli tänään.

Maa on vielä paljas,musta ja harmaa.Mennyt syksy maatuu ja liiskaantuu sulavan lumipeitteen alle.Päivät ovat yhtä lyhyitä ja harmaita,pimeten iltaan.Ei valoa, ei valkeutta.

Märkänä satavasta lumesta,hanskat litisevät,sormet kylmenneinä kirosin ekxää aikani.Nyt manasin ihan kunnolla.Välillä olen tuntenut huonoa omaatuntoa vihaisuudestani.Siitä että meillä ei nyt näytä olevan enää yhteistä tulevaisuutta, vaikka luulin niin.Pimeässä,märkänä ja väsyneenä ja kylmissäni nostelin köysiä,tiputtelin nuoskalunta pressujen päältä jo valmiiksi ahdistuneena - varasto on täpösen täynnä elettyä elämää. Mihin minä tämän kaiken muovisäkeissä olevan laitan?

Avaan säkkejä ja silmäilen vahingot.Hääpuku,huntu,tiara ja kengät pilkottavat pussista.Henkäisen syvään ja ajattelen myyväni hääpuvun.Mitä laitan ilmoituksen?Ostaisiko joku edellisen elämänikin? Tunnen taas syyllisyyttä.En saa ajatella noin.Ei ne vuodet ole menneet hukkaan.Nyt tuntuu pahalta.On kylmää,olen riuhtaissut itseni nopeasti irti menneistä tai niin luulin.En olisi koskaan uskonut että tämä olisi näin vaikeaa.Olen kohdannut enemmän itseäni ja hyväksynyt tunteitani kuin koskaan.Aallonharjalta itsevarmana alas surun ja yksinäisyyden syövereihin.

Kirjasäkki leviää nostaessani sitä ja noukin yllättävän nopeasti keräillyt,rakkaat maasta.Minulla ei ole kirjahyllyä.Se jäi entiseen kotiimme.Pinoan kiroten kirjoja eteisen hattuhyllyn päälle ja toivon että ne kuivuvat.Koitan päätellä jätesäkkien painosta mitä niissä on. Vaatekaappien sisältöä pehmeissä ja kevyemmissä,raskaissa kirjoja ja lisää kirjoja.

Syysloma oli jo  kuukausi sitten.Minulla ei ollut lomaa. Koko viikko jonka ajattelin kokoavani itseäni meni helvetilliseen muuttamiseen ja remontin vahtimiseen entisessä asunnossamme, joka meni myyntiin.Olin vihainen ja yhä väsyneempi.Ex ei osallistunut millään auttamiseen.Hain viimeisen kuorman ja siitä asti tuo kuorma on maannut onnensa nojassa,tuulessa ja sateessa ja muistuttanut minua aina etuoveni aukaistessa pura minut,pura minut.Täällä olen, eletty elämäsi,vie minut paikoilleen.  Ei ole riittänyt voimia. Nyt oli pakko.

Yhtä kauan jos en kauemmin olen inhonnut sekasortoa ja notkuvia epämääräisiä kasoja,tyhjiä seiniä ilman tauluja,jotka merkitsevät minulle enemmän kuin ehkä muut huonekalut.Rakastan kuvia.Eilen sunnuntaina hakkasin vasaralla taulukoukkuja  seinään ja sain ripustettua edes muutaman taulun.Työnsin muuttomiesten summittain jättämiä isoja huonekaluja oikeille paikoilleen ja tunsin suunnatonta mielihyvää asettumisestani paikoilleen.

Tämä on minun kotini.Tämä on minun elämäni nyt.

 

Tervetuloa.